Anna mielesi viedä kohti seuraavaa tarinaa:
Elettiin kesää 2012. Kesäloma oli ovella, ja tavoitin itseni jälleen kommentoimasta miten haluan tehdä jotain väreillä. Kerrontaa olin jatkanut jo pitkään, tavoitin itseni tuon tuosta samasta lauseesta “väreillä jotain”, eri yhteyksissä, ja jossain kohtaa mulle tuli myös liike mukaan… ikään kuin pensseliä ilmaan heiluttaen: Haluan tehdä jotain väreillä! Tämä saman toisto yks kaks yhdisti minut ihmettelemään, miksi vaan puhun ja puhun, enkä tee mitään!
”Haluan lähteä tekemään jotain väreillä” – kunnes totesin, että miksi vain puhun, miksen tee? Varasin lomalla aikaa ja vuokrasin tuntemattoman mökin ja lähdin toteuttamaan tekemistä väreillä.
Illat kului kesäharrastuksen parissa ja päivät maalasin. Siis olin marssinut Pielisentien ainoaan kirjakauppaan ja soittanut ystävälle: “Mitä värejä kannattaisi kokeilla?” Neuvosta poiketen otin öljyvärituubit, sillä paksua tahnaa se olla pitää, ja vieläkin muistan sen liikkeen tunnun kun ilmaan viuhtoen “jotain väreillä”!
Ensimmäisenä päivänä levitin maalaustarvikkeet, pelit, ja kirjaimellisesti, pensselit mökin terassin suojaan. Vaaramaisemaan lukeutui lampi ja laituri, joka kantautui kauempana eteeni. Keskikesän valo ja hiljaisuus. Olin ihan yksin omissa puuhissani uuden jännän äärellä, ja liike oli mukana. Vaaramaisemissa. Taisin siinä valmistellessa tehdä yhtä sun toista, mikä jotenkin sai minut asian äärelle.
Ei mitään asetelmia, ehei. Päätin vaan lähteä kokeilemaan miten erilaisia värejä saan sekoittamalla. Otin jotain kolmea väriä. Ne ensimmäiset vedokset oli ronskilla otteella. Annoin mennä. Sitten kas, astuin askeleen taaksepäin ja näin siinä jotain…, muistin, että valkoista laittamalla saa perspektiiviä kaukaisuuteen… Olin myyty itse prosessista. Tästä näin!
Katsotaan. Ajantaju katosi myös seuraavaa tekemällä. Samoin pihalla tehden, ja tällä kertaa mun taulun teema oli “liike”. Siis eri suunnista ja eri vahvuuksin, eri välinein, ja sitten värejä yhdistäen. Jälleen siis öljyväreillä, ilman minkäänlaista oppia. Toki, toki, koulussa olin saanut neuvoa luokkakaverille miten ruskeaa tehdään, mutta siihen jäi mun aikaisemmat oppini kuvataiteesta. Nyt matkassa oli into kokeilla ja katsoa mitä syntyy, wow, noi värit, ja se tunne! Se riitti. Se vei. Sain kipinän. Tuulahduksen flowsta mitä parhaimmasta. Luovuus tuli luokseni, ja tällä samalla reissulla olen edelleen. Se tulee ja menee. Sille on järjestettävä aikaa!
Yksi mielitöistäni syntyikin siitä kaksi vuotta myöhemmin taas lomaillessa. Tällä kertaa vaihto-oppilasvuoden maisemissa Arkansasin maaseudulla lähellä Mississippi -jokea. Se oli kuten monet muutkin päivän työt. Maalasin ystäväni talon takapihalla kesän kuumuudessa. Jotkut syntyy hetkessä, ja jokaisessa työssäni paikalla ja sijainnilla on tekijänsä. Teos on yhä siellä, omilla hoodeillaan.
Nyt kahdeksan vuoden päästä yhä uudestaan kohtaan itseni siitä, että niin vähän on aikaa, ja niin mielenkiintoista olisi päästää luovuus taas äärelleni värein.
Tutkia sitä miten läsnäolo ja mahdollisuus avaa tien luovuuteen. Katsoa mitä väreistä syntyy
Olen teknisesti isolla tekevä ja rakastan öljyvärin voimaa. Kontrastityöt ovat tuoneet vaihtelua kuten mallista maalaus ja akryylien sekä pastellien käyttö. Todennäköisesti käyttäisin myös sekatekniikkaa. Perehtyisin jossain kohtaa kuukautta valoihin ja varjoihin, mutta pääosin työskentely on enemmän tässä ja nyt lähtöistä. Satukirjan tekeminen kuvituksineen on myös pyörinyt mielessäni pitkään.
Olen osallistunut kansalaisopiston tunneille, ja siellä syntyvä häly ja oppi sekä tarkkuus synnyttävät omaansa, vaikuttaen keskittyneisyyteeni. Vuosi sitten lokakuussa 2019 osallistuin muutaman taiteilijan yhteismatkalle ja maalasin reissussa jotain pientä. Valokuvia tuli otettua sekä seurusteltua uusin silmin Kreikan taivaan alla taiteilijayhteisössä.
Työssäni sosiaalialan ja työhyvinvoinnin saralla käytän luovia menetelmiä kuten maalausta ja kuvia viemään prosessia eteenpäin, mikä se milloinkin kenellekin on. Nyt sitten loppukesästä löysin itseni järjestämässä aikaa luovuuden tulla jälleen luokseni. Päästäkseni kohtaamaan luovuutta, leikkiä, iloa värein ja rikastumaan läsnäolon voimasta, maalaten ja tapahtuvaa reflektoiden hain Kolin Ryynäsen taiteilijaresidenssiin; syyskuun lopulla selviää olenko yksi muiden joukossa. Odotan innolla elämää erakkona luovuus keskiössä kotikylällä.
Ajankohta voisi olla mikä vaan, minua kylläkin kiehtoo syksyn pimeä aika.
En todellakaan tiedä miten tässä käy. Odottavan jännää aikaa. Tärkeää on tarttua hetkeen ja elää unelmaansa ️ Tiedän toisen taiteilijan tuolla Pielisen toisella puolen jolla samanlaista tekemisen rytinää kenties jopa volyymilla kolminkertainen. Jaanasta enemmän toisessa tarinassa, tai linkitän hänet tähän myöhemmin kun saa sivut auki.
Marjatar
p.s. Kerroin aiemmassa kirjoituksessa Marjatar-nimen tarinan ja miten siskoni liittyy siihen. Selvisi, että olimme tietämättämme aloittaneet kumpikin kirjoittamaan omaa blogia. Kaksossiskoni juttuja löytyy viime viikolla avatuilta sivuilta sammalpeti.fi, jossa nimen mukaisesti liikutaan rakkaudesta maastoon ja luontoon.